22.7.2017

Ideoita ja apuvälineitä huonoselkäisille ja muillekin

Haluan nostaa esille tämän jo alkuaikoina tekemäni jutun, joka on jäänyt ehkä vähän pimentoon tuolla Omat sivut- osiossa.
Olen lisännyt uudempia kuvia ja muotoillut hieman tekstiä. Jutussa on myös ihan alkuaikoina v. 2013-2014 laitettuja kuvia ja ajatuksia siitä, mitä tuntemuksia äkillisesti alkanut selkäsairaus toi tullessaan. Mitä apuvälineitä käytän ja mitä ideoita olen keksinyt toteuttaa puutarhahommia :)

Piha on muuttunut alkuperäisen kirjoituksen jälkeen aikalailla, olemme tehneet aidan talon ympärille koiria ajatellen ja kasvillisuus on lisääntynyt.


LOPPUELÄMÄNI HAASTE!

Selkäsairaus ja viime aikoina yhä enemmän kipeät polvet ja jalat tuovat mukanaan monenlaisia haasteita puutarhan hoitoon.
Ilman pitkävartisia APUVÄLINEITÄ  pihan hoidosta ei tulisi yhtään mitään! Ne helpottavat  paljon ja antavat minulle mahdollisuuden jatkaa rakasta puutarhanhoitoa. Hommat hoituu totta kai hieman hitaammin, kun joutuu vaihtaa työvälineitä kädestä käteen ja muutenkin, mutta jos vaihtoehtona on ettei voi hoitaa pihaansa ollenkaan, se on pieni miinus!

Pitkävartiset ruohosakset soveltuvat moneen työhön. Niillä leikon kuihtuneet kukat ja kukkavarret, siistin penkkien reunoja, kuritan rikkiksiä eli kaikkeen mitä voi leikata.

Roskapoimurilla on kätevä tehdä melkein mitä tahansa. Sillä voi nyppästä pieniä rikkiksiä, nostella tavaroita maasta tai siirtää paikasta toiseen, vain mielikuvitus on rajana senkin käytössä. Kovalla käytöllä on, varsikin on pitänyt jo teipata jesarilla :)


Rikkaruohoraudalla poistan tietysti rikkiksiä, mutta käytän sitä paljon myös muuhunkin, kuten:
istuttaminen:
Pyöräytän rikkaruohoraudalla maahan kolon, irrotan taimen purkista ja pudotan sen seisoviltani koloon! Jos taimi sattuu pyllähtämään nurinniskoin tai katkeamaan, niin uusi tilalle. Siemeniä tuleekin yleensä kylvettyä reippaalla kädellä, on sitten varataimia.

Pahin ongelma, johon en ole vielä keksinyt pätevää ratkaisua on juolasen kitkeminen! Kumartua kun en oikeastaan saisi enkä pystykään ja kontallakaan en pysty olla kipeiden polvien takia. Tavalliset pikkuheinät, rikat ja roskat lähtee roskapoimurilla pyöräyttämällä, mutta juolaheinä luistaa irti otteesta ja se turhauttaa. Lisäksi se tunkeutuu syvälle maahan ja kivien alle, äärr!!!

KANTTAAMINEN ISTUALLAAN:
Tänä kesänä olen joutunut tehdä pihatöitä ensimmäistä kertaa tuolilla istuen. Kanttaaminen kävi oikein hyvin istuen, kuten kuvista näkyy.

Sain äitienpäiväksi tuollaisen lightlapion ja olen ihastunut siihen. Paljon kevyempi käsitellä, kuin normi pistolapio. Se soveltuu myös istutukseen hyvin.
Poimurilla nostelin tupot kottikärryihin.
Olen ihan tyytyväinen lopputulokseen. Aikaahan tässä meni, mutta tehtyä tuli.
Minulla onkin "hyökkäysvaunu" aina täynnä työkaluja. Ei tartte lähteä känkkäseen toiseen päähän pihaa. Siellä ne on sikin sokin roskien kanssa, kuten kuvasta näkyy.

 KÄYTÄNNÖN VINKKEJÄ :

KUKAT SOPIVALLE KORKEUDELLE:
Kesäkukkien kastelu ja hoito onnistuu parhaiten, kun ne ovat sopivalla korkeudella. Tarvitsen kuitenkin  apua raskaiden ruukkujen ja mullan kantamissa.
Parhaimmiksi käytännössä ovat osoittautuneet erilaiset pylväät ja muut systeemit, millä kasvit ja istutukset on pyritty nostamaan sopivalle korkeudelle.

PERUSAMPPELIT, joita voi käyttää missä vaan:







SEINÄAMPPELIT, joita voi käyttää myös pylväissä, aidoissa tai lähes missä tahansa.






Syksyllä amppeliin voi laittaa callunaa tai kanervaa tai mitä nyt kulloinkin mieleen tulee ja on saatavilla. Tässä aikoinaan ollut katajanoksia.

Keväällä on mukava sujauttaa vaikka narsissit purkkeineen päivineen amppelin suojiin ja sisäänkäynti on heti värikkäämpi ja kutsuvampi.


Myöhemmin samainen amppeli koristellaan kesäkukilla.




PARVEKELAATIKOITA voi käyttää muuallakin, kuin parvekkeella:




Syksyksi istutetaan kanervaa tai callunaa.


Kaikenlaiset PYLVÄÄT ja korokkeet ovat hyviä ratkaisuja kukkapurkeille ja ruukuille. Lähinnä vain mielikuvitus on rajana käyttömahdollisuuksille ja oivalluksille.

                                                    
Joskus oli tälläiset lecaharkoista tehdyt korokkeet pation reunalla.


KORISTETUOLIN päälle voi laittaa erilaisia asetelmia ja ruukkuja




Tarkoituksella pitkäksi jätetty KANTO antaa hyvän jalustan ruukulle. Kanto on osana sen ympärille kehiteltyä kukkapenkkiä.


Syksyksi callunaistutus

Pihalla on useampia KIVIPAASEJA, joiden päälle voi laittaa kukkaruukkuja ja syksyllä lyhtyjä yms. Meillä noita kiviä riittää, tähänkin käytetyt kivet löytyivät kaikki omalta tontilta.




Korkeat kukkalaatikot ovat nekin selkäystävällisiä.





Kasvihuoneessa ei ole istutuslaatikoita maanrajassa, vaan taimet ovat hyllyköissä käden ulottuvilla. Samat hyllyköt ovat käytössä keväällä sisällä taimikasvatuksen alkuvaiheessa.




Legaharkkojen päällä on perunalaatikoita nurinpäin. Hyvä taso kasvatuksille.

Istutus-/ruukutuspöytä perunalaatikoista. Kastelukannut on hyvä olla myös korokkeella.

Kurpitsat viihtyy vanhaan perunalaatikkoon laitetussa multasäkissä ja koko komeus on nostettu korokkeelle.



Pienen "kasvimaan" voi tehdä vaikka ulos tuolille.

Mansikkakin kasvaa ruukussa tai amppelissa siinä missä maassakin.


Korotettu penkki on hyvä keino saada kasvit vähän ylemmäs.


Helppohoitoisuutta (kunhan istutustyöt on tehty) tarjoavat erilaiset puut, pensaat ja vaikkapa kärhöt. Kun pensaat pääsevät kasvuun, ei niiden juurella tarvitse kyykkiä, vaan voit vaikka istuallaan tehdä huoltotyöt.

Minulle kesän mukavimpia ja rauhallisimpia hetkiä ovat niinkin arkiset pikkupuuhat, kuin kuihtuneiden kukkien ja lehtien poisto.
Ja se käy vaikka tuolilla istuen:) Samalla ajatukset saavat lentää ja kehitellä uusia ideoita:) eikä kukaan voi sanoa että laiskottelen; minähän teen puutarhatöitä!


MIETTEITÄ:
Se täytyy myöntää, etten aina ole jaksanut nähdä asioita näin valoisissa merkeissä. Kun selkäsairaus iski toden teolla päälle v. 2009 ja pienikin liikahdus oli tuskaa, ei siinä tullut ensimmäisenä pihanhoito mieleen, mutta sanotaanko, että jo toisena tai kolmantena kuitenkin!

Ajatuksissa päällimmäisenä oli hirvittävä pelko ja huoli siitä, voinko enää koskaan jatkaa rakasta harrastustani.
Kun pahin vaihe helpottui, niin aloin nähdä asioita uusin silmin. Jos aion jatkaa pihan hoitamista minun oli ensinnäkin pakko luopua ajatuksesta, että olisi rikkaruohotonta ja yleisilme aina siisti.

Toiseksi, oli pakko rueta miettimään tapoja, miten voin käytännössä toteuttaa pihanhoitoa.

Näin jälkikäteen sanottuna se ei ole aina ollut helppoa! Itkuakin on tuherrettu monet kerrat ja turhauduttu omaan avuttomuuteen.

Toki, jos haluaisi tehdä viimeisen päälle, kaikki kukkapenkit voisi korottaa, mutta se veisi aikaa ja rahaa aivan liikaa ja olisi erittäin työlästä.

Niin kauan kun saan puolisolta apua puutarhatöihin, hän esimerkiksi leikkaa aina nurmikot, niin homma pysyy joten kuten hanskassa.

Tontin reunamilla olevat pienet istutusalueet tulevat kokemaan "luonnollisen poistuman" hiljalleen vuosien varrella ja näin on jo osittain käynytkin. Pakko on ollut luopua, en jaksa enkä kykene.
Keskitymme lähinnä etupihan ja oleskelualueen kunnossapitoon, mikä lieneekin järkevintä. Olemme istuttaneet paljon lisää koristepensaita, pensasruusuja ym. niistä on iloa ja hoituvat "lähes" itsestään.

Koirien myötä on joutunut myös sietämääm kaivamista, kuoppia sekä tallattuja ja katkenneita taimia! Piha on saanut aitauksen ympärilleen jne. joten yleisilmekin on muuttunut sen myötä.

Silti haaveilen että piha olisi vielä joskus sellaisessa kunnossa, että voisin pitää toiset avoimet pihat tapahtuman. Se vaatisi puolisoltakin isoa panosta. Jää nähtäväksi toteutuuko koskaan...

17 kommenttia:

  1. Sinulla on hyvä asenne "selättömyyteesi". Kun en ole enää nuori (71 v) ja tänä sadekesänä on fibrokin vaivannut selän puolella niin olen itsekin pyrkinyt kaikissa uusissa puutarhatuunauksissa miettimään mahd. ergonomisia ratkaisuja. Yksi asia hankintalistalla on käsituellinen jakkara (Biltema alla 20€)ja kehuit poimintakeppiä, sekin pitänee lisätä hankintalistalle.

    VastaaPoista
  2. Ihailtava asenne, periksiantamisen sijaan olet etsinyt uusia keinoja viettää aikaa rakkaan harrastuksen parissa. Ja puutarhasi näyttää upealta!

    VastaaPoista
  3. Puutarha- ja kukkakuviasi katsellessa täytyy kyllä sanoa, että monella terveselkäiselläkään ei ole yhtä kaunista ja hyvin hoidettua puutarhaa.
    Voin hyvin kuvitella, miten vaikeita päätöksiä olet joutunut ja joudut vastaisuudessakin tekemään. Puutarha on enemmän kuin vain harrastus. Se on elämäntapa ja jos sitä joutuu vaikka vähentämäänkin, tuntuu varmasti vaikealta ja haikealta. Sinulla on hieno asenne ja apuvälineillä voi monia töitä helpottaa. Vaikka selkä ei vaivaisikaan, luopumisen hetki on meillä monella vielä edessä. Toivottavasti siihen on vielä matkaa.

    VastaaPoista
  4. Kuten edllisessä kommentissa todetaan, kukkarunsaudesta ja rehvyydestä ei voi todellakaan aavistaa, että puutarhuri ponnistelee selkäongelmien kanssa. Kaikki keräämäsi tieto ja ideat ovat todella arvokkaita toiselle selkä- tai jalkavaivaiselle. Itse asiassa jokainen voi ottaa näistä oppia ja tehdä työskentelyn puutarhassa ergonomisemmaksi! Onhan sisäsiivouksessakin luovuttu luuttuamisesta ja siirrytty parempiin työmenetelmiin.

    Sairastumiseen ja luopumiseen liittyvistä tunnelmista kirjoitat myös osuvasti. Aina on hyvä valmistautua muutokseen. Kiitos tästä postauksesta ja ihania hetkiä upeassa puutarhassanne!

    VastaaPoista
  5. Kuten edellisissä kommenteissa jo mainittiin ei puutarhasi kauneutta ja kukkaloistoa katsellessa voisi edes kuvitella, että joudut painimaan päivittäin pahojen selkäongelmien kanssa. Kesäkukka-asetelmasi ovat todella ihania ja värikylläisiä ja mikä hienointa, ne ovat itse huolella kasvatettuja. Kaikesta huomaa ja aistii rakkautesi puutarhaan ja sen kauniisiin kasveihin. Hieno postaus.

    VastaaPoista
  6. Sinulla on niin upeaa kukintaa puutarhassasi, että varmasti on ulkopuolisen vaikea uskoa, että sinulla on terveydellisiä huolia. Kiitos tästä postauksesta, tästä on varmasti hyötyä monille selkävaivoista kärsiville puutarhureille. Hyvää sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista
  7. Niin kauniita kukkasia puutarhassasi. Hyvää pyhäpäivää:)

    VastaaPoista
  8. Hienoja oivalluksia ja todella upeita istutuksia! Kuvissa ainakin näyttää niin hyvältä, että minusta voisit aivan hyvin pitää avoimien pihojen tapahtuman. :) Ihailtava asenne sinulla, vaikka varmasti välillä turhauttaakin, kun ei kykene kaikkeen. Hienoa, että olet luovuttamisen sijaan etsinyt uusia tapoja toimia! :)

    VastaaPoista
  9. Hyviä neuvoja sekä välineitä. Sulla on kyllä upee piha ja hienoja kukkia.
    Mulla sama ongelma, selkä, kädet, lonkka. Mä en ikinä saa puutarhaani sellaiseksi kuin haluaisin. Mieheni auttaa sen kun hommiltansa ehtii. Onneksi asumme maalla, ettei tartte ojan pohjia leikata, ja joka rikkaruohoa nyppiä. Meillä on aitana luonnon kukat ja puut. Joskus kyllä karehdin toisten puutarhoja, mutta kun seuraan heitä, he ovat melkein 12 tuntia puutarhan hoidossa. Noin paljon en rakasta puutarhaani, paremmin olen ns. sisäihminen, mutta nautin kukista.
    Mulla onkin kaikki kesäkukat teranssilla, lähellä, että voi kastella eikä tartte kantaa kannua ympäri pihaa.
    Mulla on kans tollanen ylennetty kukkatarha, kivet ympärillä. Huomasin ettei siinä oikein talvehdi kukat, esikot hävisivät sen siliän tien samoin narsissit. En tiedä oliko lumeton talvi syynä.

    VastaaPoista
  10. Ihan mahtava postaus! Jotenkin minä olen ajatellut selkä,- polvi- ja käsivaivoineni, että on kohta pakko lopettaa koko puutarhurointi. Sinun postauksesi sai kyllä ajattelemaan asiaa hieman positiivisemmin!

    VastaaPoista
  11. Tooosi hyvä postaus! Harva meistä seleviää ihan iliman remppoja. Tästä sai monta hyvää käytännös kokeeltua, toimivaa vinkkiä, nii apuvälineeren käytöstä ku kukkien sijoottelustaki. Ja nua sun kesäkukat, ooooohh!
    Ja ennen muuta positiivine asenne, jolla päriää pitkälle, puutarhanhoiros ku muuski elämäs. Ja sitte avoomia suunnittelemaha :) Oon monia avoomia kiärtäny, eikä kaikki oo ollu torellakaa nii "nypittyjä", sekaha vaa :)

    VastaaPoista
  12. Kivasti nuo korkeammalle nostetut kukkaruukut tulevat paljon paremmin esille kuin maassa nököttävät. Upeat istutukset muutenkin on puutarhassasi.
    Itselläni ei onneksi ole selkävaivoja. Mahtava asenne sinulla! Jatka samaan malliin. :)

    VastaaPoista
  13. Hyvä postaus! Upeita kukkia kans!

    VastaaPoista
  14. Oi miten upeita kuvia ja niin kaunista kukkaloistoa♥ On tämä kesä vaan kaunista aikaa:) Hyviä niksejä sinulla ja kiva että on apuvälineitä olemassa! Mukavaa kesänjatkoa sinne!

    VastaaPoista
  15. Hei tulin vierailulle. Ja heti törmäsin ihan mahtavaan puutarhuriin. Ihailen asennettasi ja tällaisella tahdonlujuudella mennään, "että pois
    kivet ja männyn kävyt ".Hyviä ideoita vaikka ei huonoselkäinen olisikaan ja tosi kauniita asetelmia ja istutuksia. Käy kurkkaamassa minunkin blogiani jos vaikka kiinnostaisi jatkossakin. Hyvää loppuviikkoa.

    VastaaPoista
  16. Rohkea ja hieno asenne! Postauksessasi on kyllä paljon hyviä vinkkejä tuki- ja liikuntaelimistön vaivoista kärsiville. Puutarhasi näyttää kauniilta, kuvista ei uskoisi, että kamppailet selkävaivojen kanssa. Tsemppiä jatkoon ja ihanaa elokuuta!

    VastaaPoista
  17. Hyvä ja hyödyllinen postaus, paljon hyviä vinkkejä ! Täällä kans selät vaivaa molemmilla, joskus enemmän joskus vähemmän. Puutarhaharrastuksesta luopuminen tuli kans mieleen viime kesänä, mutta itsellä tämä kesä on taas mennyt paremmin kipujen kans (mulla on fibromyalgia). Fiskarsin Light-sarja on kyllä kätevä, ovat niin kevyitä. Ja niissä on muuten pidempiäkin varsia, pystyy kaivamaan ja työskentelemään pidemmätki ihmiset selkä suorana. Teillä on valtavasti hienoja kukkia ja istutuksia. Tsemppiä jatkoon ja mukavaa syksyä !

    VastaaPoista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!