15.4.2015

Pelargonilähetys

Heipä hei!
Sain tänään postissa ihanan voittoni Tiinan Pelargonitaivas blogista.


Neljä erilaista alkua odotti minua postilaatikossa hyvin pakattuina ja pisteenä i:n päällä jokaisessa oli mukana tarpeellinen nimikylttikin. Nyt ne ovat päässet jo purkkeihin ja tutustumaan ympäristöönsä:)
Kiitos Tiina oikein paljon! Toivon että ne tykkäävät olostaan täällä ja alkavat kasvaa ja kukoistaa.

Asiasta toiseen. Tulin ajatelleeksi tässä yksi päivä kahvia keittäessäni, että meillä on edelleen sama kahvipurkki käytössä, minkä ostin muuttaessamme yhteen 1982. Liekö kellään muulla näin nostalgista ja vanhaa purkkia tai muutakaan tavaraa, joka olisi ollut alusta asti mukana ja käytössä päivittäin. Purkki on niin legendaarinen, ettei sitä tulla vaihtamaan ellei hajoa käsiin/putoa ja halkea pilalle

Näihin kuviin ja tunnelmiin tällä kertaa. Huomenna onkin jo taas torstai ja viikonloppu lähenee!

9 kommenttia:

  1. Oletpas saanut mukavan voiton. Ja vielä noin hyväkuntoisia taimia. Siinä sinulla on iloa koko kesäksi. Viikonloppua jo odotellen,

    VastaaPoista
  2. Onnea hyvästä voitosta, odotellaan niiden kukkimista varmaan kauniita :)

    VastaaPoista
  3. Onnea voitosta hyvännäköiset taimet:)

    VastaaPoista
  4. Suolapurkkini on tuota samaa sarjaa,oranssin värinen ja vuodelta 1974

    VastaaPoista
  5. Ihanan keväinen voitto. Onnea!
    Meilläkin on yksi peltipurkki sieltä parisuhteen alkutaipaleelta yhä käytössä. Nykyisin siinä taitaa olla perunajauhoja, aikanaan jotain muuta.

    VastaaPoista
  6. Hieno arpajaisvoitto! Olen jostain syystä, yks kaks, alkanut nähdä pelargonit ihan uusin silmin, ja oletpa voittanut todellisia ihanuuksia. =) Hienoa, että osaatte antaa arvoa vanhalle kahvipurkille. :)

    VastaaPoista
  7. Minulle tuli viime viikolla pelargonin taimia samaisesta paikasta :)
    Ihana kahvipurkki.

    VastaaPoista
  8. Juu;ei missään tapauksessa uutta kahvipurkkia. Kiva,että on säilynyt ehjänä näin pitkään :)

    VastaaPoista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!